Parisuhteita on monenlaisia
Joskus rakkaus syntyy ensisilmäyksellä, ja toisinaan pitkän tutustumisen tai tuntemisen kautta. Joskus haluamme kontaktia ja läheisyyttä, mutta emme kaipaa vakavaa rakkaussuhdetta. Aina itselle sopivan kumppanin löytäminen ei ole helppoa. Ei ole olemassa yhtä tapaa aloittaa uutta suhdetta. Tuntemalla itsensä osaa antaa myös seurustelu- ja parisuhteelle parastaan.

Seurustelukumppanin etsintään yhteinen kiinnostuksen kohde tai itselle mieluinen paikka voi auttaa alkuun, voi myös olla että uusi ihastus löytyy yhteisten ystävien kautta. Kiinnostumme helposti ihmisistä, jotka ovat saman henkisiä, pitävät samoista asioista ja tuntuvat tutuilta. Ihastuksen tunnustamista ja jopa rakastumista voi estää torjutuksi tulemisen pelko tai ikävä kokemus edellisestä parisuhteesta. Oma kokemattomuus seurustelusuhteissa tai pitkään sinkkuna oleminen voi myös aiheuttaa jännitystä ja epävarmuutta uuteen henkilöön tutustumiseen. Kaikissa vuorovaikutus- ja ihmissuhteissa oppi tulee parhaiten yrityksen ja erehdyksen kautta. Liian pitkään tarkkailu ja toisen ihailu kaukaa voi päinvastoin luoda harhakuvitelmia, jotka eivät pidä paikkansa, ja jotka nostavat kynnystä tehdä aloite yhä korkeammaksi.
Mitä useammin uskaltaa ottaa riskin ja ilmaista tunteitaan, sitä todennäköisemmin saa jossain vaiheessa vastakaikua tunteilleen. Torjutuksi tuleminen voi johtua monista syistä, jotka eivät johdu aina omasta käyttäytymisestä. Pakkien saaminen ei ole osoitus omasta huonommuudesta tai arvottomuudesta. Silloinkin kun kiinnostus ja ihastuminen eivät ole molemminpuolista, ihmiset ovat usein otettuja siitä, että he ovat muiden silmissä kiinnostavia.

Seurustelun ja parisuhteen aloittaminen vaatii uskallusta.
Olenko valmis kertomaan ajatuksistani ja itsestäni toiselle ihmiselle, silläkin uhalla, että yritys voi epäonnistua? Teenkö aloitteen, vai odotanko että toinen tekee - mitä, jos toinen ei teekään aloitetta, ja tilaisuus menee sivu suun? Seurustelun ja parisuhteen aloittaminen kuuluu hyvällä tavalla jännittää, siitä tietää että asia on merkityksellistä itselle. Vaikka deittailussakin voi oppia, on ensitreffeillä perhosia vatsassa niin kaksikymppisillä kuin vasta tutustuneilla viisikymppisilläkin!
Hyvässä suhteessa osapuolet ovat täysivaltaisia
Rakastumiseen liittyy usein tunne, että kumppani saa tuntemaan täydeksi, kokonaiseksi ja onnelliseksi. Ajatus siitä, että toinen tekee onnelliseksi ja korjaa ongelmat, on rakkauden huumassa ymmärrettävää. Kuitenkin, kumppanin vastuuttaminen omasta onnesta johtaa kuitenkin pettymykseen. Jokainen vastaa omasta onnellisuudestaan itse, myös parisuhteessa. Kestävän suhteen perustana on hyvä itsetuntemus. Kun tuntee itsensä, voi myös paremmin kertoa kumppanille, miltä tuntuu, mitä tarvitsee, mistä pitää ja mitä ei siedä. Kestävässä suhteessa keskustellaan toiveista ja tarpeista, ja tehdään kompromisseja. Kumppanit ovat onnellisia yhdessä ja kumpikin erikseen. Ristiriidat ja riitely kuuluvat terveeseen suhteeseen. Selviytyminen vastoinkäymisistä ja haasteista lisää turvallisuutta ja luottamusta, ja kehittää suhdetta. Molemmilla on lupa kasvaa ja kehittyä itsenään, ja hyvässä suhteessa voin tuntea iloa ja ylpeyttä toisen menestyksestä.
Parisuhteen katkeaminen on kriisi, josta selviää
Treffeistä ei aina seuraa jatkoa ja parisuhdekin kovasta yrityksestä huolimatta voi mennä metsään. Jos ei tunne itseään hyväksytyksi toisen kanssa tai saa yhteyttä kumppaniin, on suhteessa paha olla. Parisuhde päättyy ja ero on edessä, kun merkittäviä erimielisyyksiä ei voida ratkaista. Vaikka ei olisi tyytyväinen suhteeseen, voi silti olla vaikea tehdä päätöstä suhteen lopettamisesta. Jos tyytyy epätyydyttävään suhteeseen tai ei oikeasti tunne aitoa kunnioitusta ja rakkautta toista kohtaan, huijaa molempia.
Suhteen yhtäkkinen päättyminen voi tuottaa käsittämätöntä tuskaa, jos itse on siinä täysin tuntein mukana. Tavalla, jolla suhde päätetään, on merkitystä. Suhteen voi aina päättää toista kunnioittavasti ja asioista puhumalla. Molemmilla tulisi olla mahdollisuus kertoa omista tunteistaan, vaikka itse asiasta oltaisiin eri mieltä. Erosta selviää, vaikka tuska voi olla alussa valtava. Parisuhteen päättyminen voi myös olla kasvuprosessi, jonka aikana oppii paljon uutta itsestään. Omien käyttäytymistapojen tunnistaminen auttaa ymmärtämään suhteen päättymisen syitä ja luomaan tulevaisuudessa paremman ja kestävämmän suhteen. Kun työstää eroa, itsetuntemus paranee.
Tsekkaa Nyytin Elämäntaitokurssi: jakso 13: itsetunto ja itsetuntemus. Lisää seurustelun aloittamisesta, parisuhteesta ja erosta Nyyti, Nuorten elämä sekä Mieli. Parisuhteen kriiseistä Väestöliitto. Ihmissuhteista ja mm. seksistä BuenoTalk. Podcast seksistä ja mielenterveydestä Nyyti.